Maailman paras omenapiirakka

Kuulostaa kliseiseltä sanoa että jotain on maailman parasta. Mutta silloin tällöin törmään reseptiin joka jää reseptivalikoimaan. Ja sitä tehdään aina uudestaan. Tämä on sellainen. Taisin löytää tämän reseptin jo jonkin aikaa sitten ja kaivoin sen nyt uudestaan esiin koska pihassa on niin runsaasti omenoita. Viitasaaren mehuasemallekin vietiin iso erä omentoita ja saimme takaisin 90 litraa tuorepuristettua mehua jotka nyt odottavat käyttöä pakkasessa.

Alunperin tämä resepti on lähtöisin ruokatoimittajan ja bloggaajan Satu Koiviston somehitistä, ja sen lempinimeksi onkin muodostunut somenapiirakka. Sen jälkeen löysin Saaran, Viimeistä Murua Myöten blogin versio joka pohjautuu Satun reseptiin, mutta on vielä enemmän omaan makuun. Jaan sen nyt teille. Uskon että tämän reseptin salaisuus on mantelijauheessa. Se tuo loistavan maun ja koostumuksen.

Lestijärvi on pieni kunta, mutta täällä on monia ihania tapahtumia. Syyskuun alussa oli koko kylän syyspäivä ulkomuseolla. Sinne tein muutama tämmöistä omenapiirakkaa myyntiin vanhempainyhdistyksen pöytään.

Tämän reseptin voi mainiosti tehdä myös vegaanisena jos haluat. Laitan vaihtoehtoiset raaka-aineet sulkuihin. Itse olen valmistanut sen tavallisesta voista ja kananmunia käyttäen.

Resepti on yhdelle pyöreälle vuoalle. Kun meillä on iso porukka, tein kaksinkertaisen annoksen ja sain näin yhden pellillisen.

Maailman paras ja mehevin omenapiirakka

175g huoneenlämpöistä maidotonta leivontamargariinia (tai voita)
2½ dl fariinisokeria
2 kananmunaa (4 rkl soijajogurttia)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoja (voit käyttää myös tilalla 3/4 dl vehnäjauhoja)

ripaus merisuolaa antaa taikinan makeudelle mukava vastapaino

5 normaalikokoista omenaa (Sain pellilliseen mahtumaan ainakin 10 oman pihan omenaa)
1 rkl sokeria
1-2 tl kanelia

Vaahdota pehmeä voi fariinisokerin kanssa kunnes se muodostaa vaalean vaahdon. Vatkaa mukaan yksi kananmuna kerrallaan. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet, vehnäjauho, mantelijauho, leivinjauhe, vaniljasokeri, kardemumma ja merisuola. Yhdistä kuivat aineet voiseokseen. Älä ylisekoita tässä vaiheessa.

Voitele pyöreä piirakka vuoka (tai vuoraa pellillinen leivinpaperilla jos teet tupla annoksen). Kaada taikina vuokaan ja tapattule parin sentin kerrokseksi. Jos taikina tarttuu sormiin, kaada päälle hiukan jauhoja avuksi.

Leikkaa omenoista viipaleita ja asettele vieri viereen. Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Jos käytät kiertoilmauunia laske lämpötila 180 asteeseen ja paistoaika on yleensä lyhyempi (ehkä noin 20-25 minuuttia).

Anna piirakan jäähtyä ja tarjoile vaniljajäätelön kera.

Haluaisin kertoa vielä yhden jännittävän uutisen! Perustin youtube kanava nimellä : Jenkkimutsimaalla. Oikeastaan, kanava on jo muutaman vuoden ollut olemassa ja sisälsi muutama harjoitusvideon. Nyt kuitenkin päätin päivittää sitä säännöllisesti. Kerron kanavallani maalaiselämästä. Suurperheen arjesta ja 36 lypsylehmän arjesta ja silloin tällöin ajankohtaisista asioista jotka puhututtaa ja mietityttää. Tässä alla ensimmäinen video.

Tervetuloa kanavalleni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s