Lottovoitto

Kaksi vuotta sitten juuri näihin aikoihin saimme tietää että odotamme kaksosia. Itkin ja nauroin hysteerisesti yht’aikaa kun se tieto tuli. Kätilö ojensi minulle nenäliinoja. En yleensä ole kauhean hysteerinen, mutta raskaushormonit saavat tunteet pintaan ihan eri tavalla. Kun hetken pyydettiin että odottaisin odotusaulassa, soitin heti miehelleni. Hän oli metsästysreissussa Ruotsissa. Melkein kiljuin puhelimeen. Siellä on kaksi! Onneksi olin siirtynyt käytävälle, kun odotusaula oli täynä ihmisiä ja siellä oli aivain hiljaista. Jokainen tuijotti johonkin ja yritti kuluttaa aikaa. Jotenkin se tuntui niin uskomattomalta. Hirvitti ja innosti ja jännitti. Oli kuin olisimme voittaneet lotossa. Aivan pieni etiäinen minulla oli. Niin paha se pahoinvointi oli. Oli päiviä etten kunnolla selvinnyt sängystä ja mietin välillä että pitäisikö tippa laittaa mutta sitten kuitenkin sen verran helpotti hetkeksi. Vedin peiton pään yli ettei hajut minua saavuta ja tutkin netistä tietoa HCG-hormonin pitoisuudesta. Epäilin että minulla olisi suuremmat pitoisuudet tällä kertaa. Nimittäin se on juuri se HCG-hormoni joka voi aiheuttaa pahoinvointia. Yksi mahdollinen selitys tähän oli, oli monikkoraskaus. En tietenkään heti uskaltanut tämmöistä vaihtoehto uskoa, niin harvinaista se on. (noin 1,4% synnytyksistä Suomessa on monikkosynnytyksiä eli kaksosia on noin 600-700 ja kolmosia on vain 5-10 (Suomen monikko ry)) Minun ja meidän onni oli että pahoinvointi pikkuhiljaa väistyi.

Kolme kuukautta ennen vauvojen syntymää, elämämme muuttui silmänräpäyksellä. Metsämies sairastui vakavasti. Hän soitti kotiin töistä muutama päivä ennen itsenäisyyspäivää. Hänellä oli valtavat kivut. Puhelin kautta en edes ymmärtänyt kuinka valtavat ne olivatkaan. Aluksi luultiin että se liittyi selkäkipuun ja hoidettiin kipupiikillä. Kolmen päivän päästä, itsenäisyyspäivänä hänet kiidätettiin Meilahteen. Aortassa oli löytynyt repeymä. Tulehdusarvot olivat vaarallisen korkeat, 567. En vieläkään ymmärrä miten pysyin tilanteessa niin rauhallisena. Ehkä se oli yhdistelmä sokki-tilaa ja raskaushormoneja. Kaikki tuntui samalla aikaa epätodelliselta ja liiankin todelliselta. Tuntui kun katsoin oman elämän tapahtumat jostain katon rajasta ja samalla yritin puhua järkeviä lääkäreitten kanssa. Tutustuin elämään sairaalan tehohoidossa, vietin aikaa omaistenhuoneessa ja kohtasin muita samanlaisissa tilanteissa. Joskus vain nyökkäiltiin ja muuten olimme hiljaa. Silloin tällöin vaihdoimme muutama sana. Teho-osasto oli täynnä piuhoja, ja koneita ja jokaisella potilaalla oli omahoitaja joka ei koskaan poistunut paikalta. Metsämies vietti sairaalassa viisitoista päivää, ja niistä kahdeksan oli tehohoidossa. Muutama päivä ennen joulua, saimme suurimman joululahjan. Saimme Metsämiehen kotiin. Hän oli vielä hyvin heikko ja jännitimme, että pystyykö hän osallistumaan synnytykseen. Mutta hän oli nyt kotona, elämää elettiin päivä kerrallaan. Emme olisi selviytyneet tästä kaikesta yksin. Saimme niin monelta tukea, perheeltä, ystäviltä ja tuntemattomilta. Tunnemme suurta kiitollisuutta, vieläkin.

Vaja kaksi viikkoa ennen synnytystä, lääkäri oli sitä mieltä että nyt olisi hvyä synnyttää. Olin jo edellisenä iltana päättänyt että en vielä synnytä kun meillä oli muutama lapsi mahataudissa. Ajattelin että tietenkin menen hetkeksi kotiin ja siirretään kännistys eteenpäin. Lääkäri oli eri mieltä. Olin jo neljä senttiä auki, ja raskaus oli sujunut ilman komplikaatiota. Hänen mielestä viisainta olisi synnyttää eikä jäädä odottamaan komplikaatioita jonka riski lisääntyy monikkoraskauksissa loppua kohti. Tähän päädyttiin. Seuraavana päivänä kun viikkoja oli 38+2, syntyi ensin Neiti A ja sitten Herra B perätilassa. Heillä oli 59 minuuttia ikäeroa, kun B päätti jäädä nauttimaan lisääntyneestä tilasta. Tänä päivänä suositellaan kaksossynnytksissä, että molemmat pitäisi syntyä tunnin sisällä. Hiukan tiukille meni, mutta selviydyttiin juuri ja juuri tuon aika-ikkunan sisälle.

Voitte varmasti kuvitella että kun on kaksi vauvaa, arki on intensiivistä. Erityisesti se ensimmäinen kuukausi. Tuntui siltä että imetin ihan koko ajan.Yritimme selvyityä ihan perus asioista. Isossa perheessä on paljon perusasioita kun jokaisella on omat tarpeensa ja menonsa. Bloggaaminen jäi tietoisesti vähemmälle. Nyt toivoisin että saisin bloggaamisesta osa omaa arkea. Nautin siitä niin suuresti. Vasta aikuisena olen tajunnut että kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat sellaisia asioita joka tuo nautintoa ja kehottaa minua pysähtymään hetkeksi arjen keskellä. Muuten sitä koko ajan vain tekee ja menee. Toivonkin että tulevina kuukausina voisin aina välillä kertoa sellaisesta joka on jo tapahtunut, esimerkiksi kaksosten ristiäiset. Tietenkin keskityisin enemmän tähän päivään. Nykyhetkessäkin on kutkuttavan paljon kerrottavaa.

Useamman vuoden olemme haaveilleet maatilasta. Oikeastaan se on lähtenyt Metsämiehen haaveesta ja pikkuhiljaa vuosien varrella siitä on tehty yhteinen suunnitelma. Ihmeen kaupalla löysimme maatilan. Aluksi ajattelimme että ei se voi mitenkään onnistua, mutta monen mutkan kautta, olemme elokuun alussa muuttaneet maatilalle, Lestijärvelle. Hyvästelimme vanhan kodin joka oli osa meidän jokapäiväistä elämää yksitoista vuotta ja monta rakasta ystävää ja naapuria. Välillä oli eron kyyneleitä, mutta samalla katse oli tulevaisuudessa. Mahanpohjasta kutkutti. Alla on vanhan kodin maisemia.

Uusi koti pikkuhiljaa muuttuu meidän kodiksi ja samalla pientä remonttia tehdään. Täällä on paljon hyvää. Täällä on enemmän makuuhuoneita joka on juuri tässä tilanteessa sopiva, kun on teini-iässä olevia lapsia jotka tarvitsevat välillä omaa tilaa. Kirkasvetinen järvi on lähellä mutta ei kuitenkaan ihan pihassa. Ja navetasta löytyy 36 lypsylehmää. Vuoden vaihteessa tilavastuu siirtyy meille. Hetken meillä on aikaa harjoitella. Metsämies on jo ammattilainen mutta minä olen noviisi.

Koin että tässäkin asiassa saimme lottovoiton vaikka elämä ei ihan joka hetkessä ole ollut helppoa ja välillä tulee ihan hiki kun yrittää pysyä perässä. Bonuksena on ollut huomata miten yksi lapsista on löytänyt kutsumusammattinsa. Hän osaa paremmin lypsyhommat tällä hetkellä kuin minä. Hänestä tulee isona lomittaja.