
Aina kun minulla on ollut mahdollisuus tutustua uuteen paikkaan, käyn ensimmäiseksi lähikaupassa. Se monesti kertoo paljon pitäjän ihmisistä, siis se mitä ostetaan ja mitä syödään. Minulla oli sellainen muistikuva joka luotiin monia vuosia sitten kun asuin vuoden naapuripitäjässä että tällä seudulla on hyvää leipää. Se on edelleenkin totta. Seudulta löytyy pieniä kotileipomoita ja heidän kädenjälki on mainio. Tiedän että leivät ovat saanneet rauhassa kohota kun ne eivät kuivu hetkessä. Reisjärvellä on esimerkiksi Kalle Paavolan kotileipomo ja tiistaisin ja perjantaisin kuorma tulee paikalliseen S-markettiin. Nämä leivät eivät hetkessä kuivu ja niitä voi yhtä hyvin ostaa seuraavanakin päivänä. Ja rieskat ovat juuri sellaisia kuin ne minun mielikuvissa kuuluu olla. Hiukan sitkeitä ja maukkaita.

Olin kuullut kylillä mainintaa Lestijärven muikkukeitosta. Mielenkiinto heräsi. Se kuulosti juuri sellaiselta ruualta jota täytyy kokeilla kun tilaisuus tulee eteen. Lestijärvi on tunnettu muikku-järvi. Sattuipa sopivasti kun muutama päivä myöhemmin yhdessä ystäväpiirin whatsapp-ryhmässä eräs henkilö jakoi muikkukeiton reseptin vanhasta keittokirjasta.



Tein oman version keitosta, kun olen huomannut että jos keiton pohjaan käyttää hiukan aikaa ja vaivaa keitosta tulee erityisen maukasta. Vaikeaa se ei sinänsä ole. Nimittäin, aina kun teen keittoja (oli se sitten arkinen jauhelihakeitto tai nakkikeitto) kuulotan ensin hiukan öljyssä kaikki muut kasvikset paitsi perunat. Omassa muikkukeitto-versiossa oli lisänä sipulia ja porkkanaa jotka ensimmäiseksi kuulotin, ja sen jälkeen lisäsin perunat ja nesteet. Metsämies oli saanut verkolla muikkuja jonkin verran, niin tilaisuus tehdä Lestijärven Muikkukeittoa oli saapunut.

Lestijärven Muikkukeitto
1-2 sipulia, hienonnettuna
4-6 porkkanaa, pilkottuna
1,5 kg kiinteitä perunoita, kuorittu ja pilkottu
2 rkl oliiviöljyä
tilliä kuivattuna tai tuoretta
merisuolaa ja valkopippuria, maun mukaan
sitruunanmehu
1 Reformin luomu yrtti-liemikuutio
vettä
3 dl kermaa (voit myös vaihtoehtoisesti käyttää osittain täysmaitoa ja osittain vettä, esim. puolet ja puolet)
1 kg muikkuja, perattuina
Hienonna sipuli ja kuori ja pilko porkkanat. Lammitä kattila jossa on oliiviöljy keskilämmöllä. Laita kattilaan pilkotut kasvikset. Kuulota muutamia minuutteja, kunnes sipulit muuttuvat läpikuultaviksi ja tuoksu muuttuu herkulliseksi. Ei haittaa vaikka porkkanat ja sipulit saavat hiukan väriä. Lisää joukkoon kuoritut ja pilkotut perunat ja sen jälkeen vesi ja liemikuutio.
Tuo keiton kiehumispisteeseen ja sen jälkeen alenna lämpötila niin että se juuri ja juuri kiehuu. Keitä kunnes perunat ovat kypsät. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sitten kerma. Lisää peratut muikut keittoon ja keitä kunnes kalat ovat kypsiä, ehkä noin viisi minuuttia. Tarkista maut, ja lisää merisuolaa ja valkopippuria maun mukaan. Ripottele päälle tuoretta tai kuivattua tilliä.

Jenkkimutsi maalla Youtube-kanavalta löytyy video jossa on lehmätilan elämää ja keskustelua erityislapsista ja vanhemmuudesta.