About

Olen tyypillinen Amerikkalainen siinä, että minunkin esi-isäni ovat aikoinaan tulleet siirtolaisina Amerikkaan etsimään parempaa elämää. Osa esivanhemmistani on kotoisin Suomesta ja osa Englannista, siihen väliin mahtuu vähän Norjalaista ja Tanskalaistakin verta. Tämä on varsin tyypillinen tarina, koska  lähes kaikki Amerikassa ovat tulleet jostakin muualta ja ovat rakentaneet uuden identiteetin uudessa kotimaassaan. Oikeastaan minä teen ihan samalla tavalla kuin edelliset sukupolvet, ainoana erona on se, että olen muuttanut takaisin tänne vanhaan maahan josta esivanhempani lähtivät. Nyt olen asunut Suomessa jo yli kymmenen vuotta.

Valmistuin valtiotieteen maisteriksi Helsingin Yliopistosta, mutta ehkä leipurinveri virtaa minussa vahvasti. Olen tehnyt jo useamman vuoden ajan tuote- ja konseptikehitystä leipomoille ja kahviloille. Olen syntynyt leipurisukuun ja sieltä olen saanut paljon vaikutteita ja inspiraatiota. Wayne’s Coffee:lle ja Aschan leipomoille lanseerattiin kehittämäni ruismuffinssi 2011. Työskentelin Fazerin kanssa vuosina 2012-2013  useamman eri tuotteen parissa sekä osana konseptikehitys tiimiä. Olen myös kirjoittanut yhteistyössä Jarden Consumer Solutions:in suomen markkinoille suunnatun Crock Pot keittokirjan. Välillä työskentelin start-up yrityksessä Tanpere Oy. Nyt olen tehnyt sosiaalimedia markkinointia ja reilut kaksi vuotta olen pitänyt ruokablogia tableofcolors. Useasti minulta on kysytty, että voisinko pitää blogia suomeksi. Siihen nyt ryhdyn. Jatkan edelleen vanhan blogini pitämistä ja välillä siellä saattaa olla samojakin resepteja kuin täällä, mutta näistä blogeistani ei tule toistensa kopioita. Blogit kun usein alkavat elämään ihan omaa elämäänsä lukijoidensa vaikutuksesta.

holiday card 2

Olen elänyt lapsuuden Minneapoliksen lähiössä. Asukkaita kaupungissa on noin 2,5 miljoona. Täällä hetkellä asumme metsämieheni ja kuuden lapsen kanssa Kymenlaaksossa pellon reunalla. Olen oppinut nauttimaan maaseudun rauhasta ja mahdollisuudesta antaa lapsille paljon liikkuma tilaa. Talvella voimme hiihtää pelloilla tai järven jäälle voi kolata luistelureittejä. Kesällä voi poimia luonnonkukkia samalla, kun kävelee uimaan ja aurinko lämmittää vaalean ruskean soratien pinnan niin, että se melkein polttaa paljaita jalkapohjia.

Laila Wuollet Uljas

Minulle on tärkeää terveellinen elämäntapa ja puhdas lähiruoka. Samaan hengenvetoon täytyy kyllä sanoa, että pieni herkku silloin tällöin auttaa henkiseen hyvinvointiin ja kun se on jaettu läheisten ihmisten kanssa se on yhtä tärkeä meidän terveydellemme kuin raastettu porkkana.

http://tableofcolors.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s