Omenakakkua ja uusia alkuja

Kesä on ollut aivan ihana. Täynnä lämpöä ja tapahtumia. Mutta on syksykin hienoa aikaa. Silloin saa avata uuden lehden, tehdä tulevaisuuden suunnitelmia, haaveilla ja innostua. Tämän ja tyttären synttäreiden kunniaksi teimme omenakakun ohjeesta jonka serkkuni Yhdysvalloista oli jakanut. Tämä kakku on ilmeisesti lähtöisin etelä osavaltioista jossa se perinteisesti tunnetaan lempinimellä ”Apple Dapple Cake”. Se on sellainen helppo kakku joka ei vaadi vatkaamista lainkaan. Kiireisessä arjessä tällaiset helpot ohjeet ovat arvokkaita. Kun kakku on paistunut, päälle kaadetaan kinuskia ja annetaan hiukan jäähtyä. Ja koska me juhlistimme syntymäpäiviä, vatkattiin vielä kaveriksi kermavaahtoa.

omenakakku

Tämä muuten oli meidän perheen toiseksi viimeinen syntymäpäivä tälle vuodelle. Meillä on sellainen kunnon syntymäpäiväkausi joka alkaa Maaliskuussa ja kestää elokuuhun. Jokaiseen kuukauteen mahtuu ainakin yhdet ja joskus jopa kahdetkin syntymäpäivät. Joulukuussa on vielä yhdet ennen kuin tulee muutaman kuukauden tauko ennen uutta juhlakautta. Näin nämä vuodet vierivät. Joskus vähän liiankin nopeasti. Tänään meidän esikoinen lähti opiskelemaan ja muutti pois kotoa kouluvuoden ajaksi. Itsellä on hiukan haikea olo. Äitinä sitä miettii ollaanko me vanhempina annettu hänelle kaikki tarvittavat eväät elämään. Mutta hän on onnellinen ja iloinen ja täynnä intoa tulevaan. Ja kyllähän hän tulee viikonloppuina käymään kotona.

Lilja birthday collage

Kinuskinen Omenakakku (alkuperäine ohje löytyy Natasha’s Kitchen blogista)

Tein siitä hieman oman version ja käytin taikinassa myös ruisjauhoja.

3 kananmunaa, huoneenlämpöisiä
2.2 dl oliiviöljyä
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja tai täysjyväspelttijauhoja
1 tl kanelia
1/2 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
2.5 dl saksanpähkinöitä, karkeasti paloiteltu ja paahdettu uunissa muutaman noin 4-5 minuuttia (175 C)
7 dl tai noin 500g happamia omenoita esim. Granny Smith, kuorittu ja pilkottu

Kinuskikastike

2 dl fariinisokeria (muista painaa se mittakuppiin niin että se täyttyy kunnolla)
85 g voita
1/2 dl maitoa
1/2 tl vaniljasokeria/tangosta vaniljansiemeniä
ripaus suolaa

Kakun valmistus

Lämmitä uuni 175C asteeseen. Pilko pähkinät karkeaksi rouheeksi ja paahda uunissa noin 4-5 minuuttia tai kunnes se saavat hieman väriä. Ota uunista pois ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Seuraavaksi kuori ja pilko omenat. Jos käytät oman pihan tai luomu omenia, kuoretkin voi hyvinkin jättää.

Yhdessä kulhossa sekoita märät aineet ja sokerit vispilällä: kananmunat, oliiviöljy, sokeri ja vaniljasokeria. Toisessa kulhossa sekoita kuivat aineet keskenään: ruis- tai spelttijauho, vehnäjauho, kaneli, suola ja ruokasooda. Yhdistä kuivat ja märät aineet. Tämän tyyppisissä kakuissa on tärkeä välttää ylisekoittamista. Taikinaan ei haluta sitkoa.

Lisää joukkoon omenat ja 2 dl saksanpähkinärouhetta.

Vuoraa 22-23 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vielä reunat. Vuokaspray on myös kätevä vaihtoehto.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 C noin 50-55 min tai kunnes tikkuun ei jää murusia.

Noin 10 minuuttia ennen kuin kakku on valmis, valmista kinuski.
Laita pieneen kattilaan fariinisokeri, voi, maito, vanilja ja ripaus suolaa. Anna hiljalleen kiehua noin 4 minuuttia ja ota pois liedeltä.

Kun kakku on otettu pois uunista, pistele se täyteen pieniä reikiä esimirkiksi metallisella grillitikulla. Kaada päälle kuuma kinuski niin että se peittää koko kakun. Ripottele päälle jäljelle jäänneet saksanpähkinät.

omenakakku2

Tarjoile kermavaahdon ja tuorepuristetun omenamehun kera. Onhan nyt syyskesä. Vielä tuntuu vähän kesäiseltä vaikka omenan kirpeä tuoksu jo leijuu ilmassa.

reisjärvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s