
Niinhän siinä käy joka vuosi. Jäät lähtevät joko juuri ennen vappua tai sitten viimeistään vappuna. Joka kerta se on aina yhtä ihmeellistä. Seurailen ikkunasta pitkin päivää jäiden lähtöä. Se voi tapahtua yht’äkkiä tai hiljalleen. Edellisenä päivänä koko lahden saattaa peittää ohut mutta huokoinen jää, täynnä ilma-täytteisiä putkiä niin, että jää näyttää ihan Sarpanevan Festivo kynttiläjalalta. Ja seuraavana päivänä se kaikki, siis ne jäät ovat kadonneet. Kaunista tämäkin vuodenaika. Jos haluaa nähdä näitä kevään ihmeitä, täytyy käydä katsomassa joka päivä. Ne kestävät vain hetken aikaa ennen kuin kevät etenee jo seuraavaan yhtä kauniiseen vaiheeseen. Vasta ensi vuonna voi nähdä kaiken uudestaan, ja silloinkin se voi olla hivenen erillaista kuin tällä kertaa. Näin mietittiin naapurin kanssa, kun kävelimme lasten kanssa rannalle.
Vappu on aika hiilihydraattipitoinen. Eihän se oikeastaan haittaa jos joskus oikein kunnolla herkuttelee. Mutta ajattelin tehdä tällä kertaa sellaisia munkkeja, jotka eivät ehkä nostaisi verensokeria ihan niin korkeaksi, että joudutaan meidän D-tytön kanssa valvomaan monta yötä. Joskus meillä nimittäin on käynyt niin, kun iltapala on ollut, vaikkapa kylässä, erittäin hiilihydraattipitoista. Nyt olemme oppineet varautumaan siihen ja olemme saaneet nukkua yöt pääsääntöisesti rauhassa.
En voi sanoa että näissä ei olisi hiilihydraatteja. Niissä on. Mutta ajattelin, jos saisin reseptin hieman kohtuullisemmaksi ja vielä sillä tavalla, että maku ei missään nimessä kärsisi. Minusta nämä olivat superherkkuja, enkä huomannut lainkaan muutosta lopputuloksessa.
Ehkä-hieman-vähemmän-hiilihydraatteja-sisältäviä-Vappumunkkeja
6 dl lämmintä vettä
1 tuorehiiva
1 dl sokeria
2 ruokalusikallista fariinisokeria
1 rkl kardemumma
1 tl suolaa
100 g pehmeää voita
kananmuna
2.5 dl kaurahiutaleita
vehnäjauhoja
75 g pehmeää voita
2 rkl steviasokerisekoitusta (Dansukker)
kanelia
Paistoon kasvisöljyä tai kookosöljyä
Sokerointiin steviasokerisekoitusta
Laita lämmin vesi (noin kädenlämpöistä) ja hiiva monitoimikoneen kulhoon johon on laitettu taikinakoukku valmiiksi. Tämän voit ihan yhtä hyvin vaivata käsin jos haluat.
Anna hetken liueta ja lisää joukkoon sokeri ja suola. Laita taikinakoukku pyörimään ykköselle. Sillä aikaa kun sokeri liukenee, laita kaurahiutaleet blenderiin ja jauha niistä jauhoa. Lisää ne veteen ja anna turvota noin 5-10 minuuttia. Lisää joukkoon kananmuna. Kun sen rakenne on rikkoutunut, lisää jauhoja pikkuhiljaa. Anna koneen vaivata lisäyksien välissä. Näin annat jauhoille mahdollisuuden turvota ja imeä nestettä ja estät sen, että munkeista tulisi kovia ja jauhoisia. Taikina saa jäädä enemmän löysän puoleiseksi kuin liian kovaksi. Kun taikina on lähes toivotun näköistä lisää joukkoon huoneenlämpoinen voi ja odota, että se vaivautuu taikinan joukkoon. Lisää vielä jauhoja vähäisen tarvittaessa.
Sammuta kone ja peitä liinalla. Anna kohota kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Jotta pullat tai munkit onnistuvat, tässä vaiheesta ei kannata kiirehtiä.
Kun taikina on kaksinkertaistanut, ripottele leivontatasolle jauhoja. Nosta koko taikina kulhosta pöydälle. Kauli taikina isoksi levyksi ja levitä päälle voita. Ripottele kevyesti päälle kaksi ruokalusikallista steviasokerisekoitusta ja vähän reilumalla kädellä kanelia. Taita yksi puoli levystä toisen päälle ja leikkaa pizzaleikkurilla noin 3 cm levysiä nauhoja.
Pyörittele näitä nauhoja vastakkaisiin suuntiin niin, että nauha menee kierteelle. Tee nauhoista rinkuloita ja laita leivinpaperilla vuoratulle pellille kohoamaan.
Anna kohota noin 10-15 minuuttia.
Lämmitä kattilassa öljy. Voit testata öljyn kuumuutta sillä, että laitat sinne pienen taikinapalasen. Jos taikinapalanen ei uppoa pohjaan vain alkaa kuplimaan, öljy on riittävän kuumaa paistamista varten.
Paista noin 2-3 munkkia kerrallaan. Jos munkit tummuvat nopeasti, laske hieman lämpötilaa.
Uppopaistaessa, kannattaa pitää kattilankansi kädenulottavilla, varmuuden vuoksi. Sillä saa varmimmin sammutettua öljyn, jos se jostain syystä syttyy tuleen.
Ripottele kuuman munkin päälle kevyesti steviasokerisekoitusta. Nauti keväästä ja vappumunkeista!