Syksyn lapset: Pihlajanmarja ja Aronia

Minulla on ollut tässä tuumaustauko. Tämän blogin suhteen. Bloggaus on sellainen asia josta nautin todella paljon. En ole halunut lopettaa. Ollaan mietitty Metsämiehen kanssa mihin suuntaan blogia pitäisi lähteä viemään ja olemme tulleet siihen tulokseen että aletaan kirjoittamaan sitä yhdessä. No, oikeastaan minä vielä pääsääntöisesti kirjoitan sitä mutta Metsämies kirjoittaa postauksia aina silloin tällöin, ehkä kerran kuussa. Ollaan jo valokuvattu muutama postaus ja kerätty materiaalia. autumn fog

Ollaan me tässä myös mietitty ja suunniteltu jo useamman vuoden uutta yhteistä projektia. Ihan vielä en voi paljastaa mikä se on, mutta se olisi jossain mielessä uuden alku. Niin kuin syksy usein on. Koulut alkaa ja arkirutiinit palaavat ja uusia asioita aloitetaan ja kokeillaan. Syksyssä on hiljaista energiaa. Toisin kuin kesässä jossa se kuplii ja pursuaa. Lapset ei malta nukkua, itsekin herään joskus turhan aikaisin. Niin paljon valoa täällä pohjolassa on. Mutta syksy on arjen ja työntekemisen aika. Jotenkin se on lohdullista rauhoittua kesän jälkeen löytämään arjen rutiinit boheemin kesän jälkeen. Minusta joskus tuntuu että koko Suomen kansa muuttuu vähän boheemiksi kerta heitolla kun Juhannus saapuu. Valvotaan kesäöitä mökillä. Saunotaan keskellä yötä. Kellonajalla ei ole juurikaan väliä. Pitkän pimeän talven jälkeen on lupa irrotella ja heittäytyä Juhannustaikojen vietäväksi vaikkei niihin uskoisi.Nordic morning

pihlajanmarja smoothie

pikku poimija foraging for food

Kesämarjat ovat jo syöty ja säilötty pakkaseen. Pihamaalta ja lähimetsästä vielä löytyy syksynantimia. Tässä yksi keino nauttia näistä vitamiinipitoisista kirpeistä herkuista. On syksyssä oma taika.

Pihlajanmarja- ja marja-aronia smoothie

2 kourallista marja-aronia
1 kourallinen pihlajanmarjoja
1 kypsä banaani
1 lehtikaalin lehti, ruoti poistettu
2 cm palanen inkivääriä, kuorittu ja pilkottu pienemmiksi paloiksi
1 tl macajauhetta
1 rkl chiasiemeniä
yhden appelsiininmehu

Laita kaikki raaka-aineet blenderiin ja soseuta tasaiseksi. Maista. Jos smoothie on liian kirpeä lisä hunajaa maun mukaan. Jaa kahteen lasiin.

Smoothieta voi nauttia heti tai laittaa jääkaappiin tekeytymään. Tälöin chian siemenet turpoavat ja smootie muttuu lusikoitavaksi.

ester visual poro

Toissa viikonloppuna kävin Habitare messuilla. Tuliaiseksi kotiin lähti Ester Visual:in kaunis Poro pihalla tarjotin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s