Retki eväitä syksyyn

Syksy on saapunut, mutta onneksi saimme kokea pienen hetken kesää elokuussa. Kävimme iltauinnilla aina kuin mahdollista, silloin kun kelit vielä sallivat. Aurinkoa yritettiin tankata talvea varten ja nyt ei tunnu pahalta vaikka pitkä syksy on edessä. Kynttilät aina auttavat tunnelman luomisessa. Ehkä ne pitäisi kohta kaivaa kaapista.

iltauinti

Päästiin reisuun tänä kesänä koko perheellä ja myös Metsämiehen kanssa kaksin. Ennen meidän pohjois-Ruotsin ja Norjan reissua tein pieniä sipuli focaccia sämpylöitä jotka toimivat kätevänä retkieväänä koska mukaan ei tarvitse ottaa mitään voita tai muita täytteitä.

onion focaccia from the oven

Mini sipulifocaccia
Taikina

1/2 litraa kädenlämpöistä vettä
1 pala hivaa (tai yksi kuivahiivapussi)
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
noin 10-12 dl täysjyväsämpyläjauhoja (Itse tykkään käyttää Myllärinsämpyläjauhoja koska niissä on enemmän täysjyväjauhoja kuin monessa muissa.)
noin 1/2 dl oliiviöljyä

Päälle
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1/2 oliiviöljyä
sormisuolaa
vähän mustapippuria

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Jos käytät kuivahiivaa, vesi voi olla vähän lämpimämpää. Sekoita mukaan suola ja siirappi. Vaivaa mukaan ensin puolet sämpyläjauhoista. Anna hetken taikinan levätä (noin 10 minuuttia) ennen kuin vaivaat loput jauhot pikkuhiljaa lisäillen. Jauhoissa on oma luonne, joskus ne ovat kuivempia ja imevät enemmän nestettä kuin toisella kerralla. Jos liian nopeasti lisää kaikki jauhot, sämpylöistä tulee helposti kuivia. Lisää loppuvaiheessa öljy. Kun taikina on vaivattu(itse käytän yleiskonetta ja taikinakoukkua mutta käsin toimii mainiosti myös), peitä leivinliinalla ja anna kohotoa kunnes taikina on kaksinkertainen.

Kaada kohonnut taikina tasolle jolle on kevyesti siroteltu jauhoja. Vaivaa hetki. (Tai jos on kiire ja ei halua sotkea tasoa niin kuin minulla oli, vaivaa taikina nopeasti kulhossa ja nostele sieltä taikinanpalasia suoraan pelille.) Jaa taikina palloihin, noin 16-18 kappaletta ja asettele uunipelleille jotka ovat vuorattu leivinpaperilla. Anna kohota. Kohoamisen jälkeen painele jokaisen keskelle kuoppa ja täytä sipulisilpulla. Kaada ohuena nauhana öljyä sämpylöitten päälle niin että jokaiseen kuoppaan tulee vähäsen. Viimeistele vielä sormisuolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla. Paista uunissa 225 C kunnes pohja on saanut kauniin värin.

buns going into the ovenTässä vielä muutama muisto meidän Norjan reissusta. Sinne haluaisin joskus palata. Tuntui siltä että sielu lepäsi niin rauhallisissa mutta myös toisaalta karuissa maisemissa.

norway

Bodø
Bodø

bodø harbor

Jäämeri
Jäämeri
Ilta aurinko
Ilta aurinko
Aamun siniset sävyt
Aamun siniset sävyt

old train station and bridges in Fauske

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s