
Tänään saapui vihdoin kesä. Ollaan sitä ehditty tovi odottaakin. Bella Prinsessa on laittanut kesähepeneitä päälle kesäkuun ensimmäisistä päivästä lähtien, kun oli kerran kesäkin ihan kuukauden nimessä. Välillä olen saanut hänet ylipuhuttua, että legginsiä ja pitkähihaista täytyy laittaa alle koska on ollut niin kylmää. Mutta tänään oli toisin ja lähdettiin koko porukalla rantaretkelle. Hellettä ei varsinnaisesti vielä ollut, mutta lämminta oli. Vesi oli vielä aika kylmää niin saimme olla rannalla melko rauhassa.
Juhannus viikonlopulle oli luvattu melko epävakaista säätä, ja niin olin yrittänyt keksiä meille jotain ohjelmaa, jotta kotioleskelu ei tuntuisi niin arkiselta. Olihan meillä aihetta juhlaan. Metsämies oli saanut opiskelut päätökseen ja tänään on vielä isänpäivä amerikassa. Ehdotin lapsille että tekisimme hotelliaamiaisen. Muistelin että yksi tuttavista on joskus perheensä kanssa sellaisen järjestänyt ja ajattelin jo kauan sitten, että se olisi aika mukava tapaa viettää kodin juhlapäivää. Joku lapsista taisi kuulla asiasta vain puolella korvalla koska kohta joku tuli kysymään, että olemmeko menossa hotelliin yöksi?
Yhdessä mietittiin mitä menussa voisi olla. Ehkä tästä tulee meidän Juhannusperinne.
Kananmuna-sienipaistos aiolin kera
220 g herkkusieniä, puhdistettuna ja pilkottuna
10 vapaakananmunia
1/2 sipuli, hienoksi pilkottu
2 vartta lehtiselleriä, pilkottuna
rosmariinia
oreganoa
muutama tuore lehtiä basilikaa
reilu kourallinen lehtikaalta, tuoretta tai pakasteena pilkottu palasiksi
suolaa ja pippuria
noin 100-150 g aioli majoneesia
Pilko kasvikset ja yrtit. Voit halutessasi käyttää myös kuivayrttejä. Sekoita kevyesti vispilällä kananmunien rakenne rikki ja lisää joukkoon muut aineet. Vuoraa keskikokoinen uunivuoka leivinpaperilla ja kaada munaseos sinne. Paista 160 C noin puolituntia, varo ettei ylikypsenny. Anna jäähtyä. Kun paistos on jäähtynyt riko sen rakennetta haarukalla ja sekoita joukkoon aioli majoneesi. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria jos on tarvetta. Nauti rieskanäkkäreitten kera ja koristele muutamilla lehtikaalin lehdellä.
Edellisenä päivänä aloitettiin valmistelut. Teimme florentine-pohjan, josta tekisimme leivoksia. Jokainen pääsi auttamaan ja voitte varmasti kuvitella tilanteen jossa on monta tekijää on myös monta mielipidettä. Pientä erimielisyyttä tuli serviettien taittelusta ja asettelusta, mutta kompromissi löydettiin. Puolet taiteltiin yhdellä tavalla ja toiset toisella tavalla. Pöytään ne aseteltiin vuorotellen.
Mutta takaisin siihen meidän jälkiruokaan. Mietin että tekisimmekö Brita-leivoksia koska se kuuluu jotenkin Juhannukseen, mutta sitten päädyimme tekemään jotain ihan uutta. Paistettiin florentine-levy joka sai inspiraationsa tästä BBC good food reseptistä. Todellisuudessa minun versio ei edes muistuta alkuperäistä kun aloin soveltaa sitä sen mukaan mitä minulla kaapista sillä hetkellä löytyi ja halusin kokeilla gluteenittoman version tekemistä. Haluan että omassa reseptibankissa on sellaisia hyviä gluteenittomia reseptejä jotka kelpaavat ihan kaikille vieraille, ettei tarvitse aina tehdä kahta eri laatua.
Gluteeniton Florentine-leivos vuohenjuusto vaahdolla ja tuoreilla mansikoilla
120 g demerara sokeri
20 g fariinisokeria
100 g juoksevaa hunajaa
200 g voita
150 g karkeaa pähkinärouhetta
100 g kookosta (dessicated, eli sellaista joka on hienompaa ja jauhoisempaa kuin tavallinen kookoshiutale. Ainakin Punnitse & Säästä-kaupasta olen löytänyt tätä versiota)
4 rkl gluteenitontajauhoja (käytin Vilja-tuotteen vaaleaa seosta)
25 g kuivattuja mustikoita
45 g kuivattuja aprikooseja, pilkottu pieniksi.
Laita sokerit, hunaja ja voi kattilaan ja sulata kunnes sokeri on sulannat kokonaan. Sillä välin sekoita kaikki loput aineet toisessa kulhossa. Kun sokeri on sulannut, ota pois liedeltä ja sekoita lusikalla joukkoon kuivat aineet. Levitä uunipelille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista uunissa noin 10 minuuttia 180 C tai kunnes on kullanruskea. Varo ettei pohja pääse tummumaan liikaa.
Kun pohja on jäähtynyt käännä se toisen pellin päälle joka on vuorattu leivinpaperilla ja vedä pohjapaperi pois. Sulata 200 g tummaa suklaata ja toisessa kulhossa sulata 100 g valkoita suklaata. Levitä ensin tummasuklaa levyn päälle ja sen jälkeen lusikoi sinne tänne valkosuklaata. Tee veitsenkärjellä marmorointi kuviota. Anna jähmettyä muutama tunti. Kun suklaa on jähmettynyt, leikkaa haluamaasi muotoon vaikkapa piparkakkumuotilla. Itse suosin muotoja joissa ei ole teräviä kulmia niin pohja pysyy paremmin kasassa.
Vuohenjuustovaahto
2 dl kuohukermaa
50 g vuohenjuustotuorejuustoa (levitettävää)
sokeria maun mukaan
tuoreita mansikoita
Vatkaa kerma niin että siitä tulee paksua. Sekoita joukkoon vuohenjuustotuorejuusto (mikä sanahirviö!). Mausta sokerilla. Lusikoi vuohenjuustovaahtoa noin reilu ruokalusikallinen jokaisen pohjan päälle. Asettele päälle mansikoita ja nauti.
Juhannus viikonloppuna ollaan nähty kauniita auringonlaskuja ja taianomaisia iltoja. Uskotko sinä Juhannustaikoihin? Näissä maisemissa olisi melkein helppo uskoa.
yhteistyössä Leipomo J Martin:in kanssa