
Metsämies on joutunut olemaan paljon poissa viime kuukausina, niin Jenkkimutsi on täytynyt olla luova ja miettiä tarkkaan miten rakentaa päivään pieniä irtiottoja keskelle arkea. Jouluun asti useasti toin Bella Prinsessan kerhoon pyöräperäkärryllä ja se olikin oivallinen tapa saada sykkeet nopeasti nousemaan kun polkee vastatuuleen ja ylös mäkiä ja vieläpä vähän myöhässä niin ei voi todellakaan löysätä yhtään. Yritän aina olla ajoissa mutta minulla on paha tapa ajatella että teenpä tämän pienen jutun vielä. Eihän pyykin ripustamiseen mene kuin viisi minuuttia, eihän? Ja ennen kuin huomaan, kymmenen minuuttia on jo mennyt ja meidän pitäisi olla jo pukemassa ulkovaatteet. Seuraavaksi huomaan että joku tarvii vaipan vaihdon, vaikka vaihdoin vartti sitten. Tiedän että nämä ovat kaikki vain selityksiä. Yritän jättää se viimeisen homman tekemättä. Se varmasti odottaa minua kun palaan.
Viime päivinä loistavat talvikelit ovat hellineet meitä ja jos on ollut sopiva hetki lasten suhteen ja jos taivaan valo on ollut täynnä värejä, olen ottanut kameran ja juossut nopeasti tien yli, pellon poikki ja järven jäälle. Tästä on tullut minun pikalenkki. Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy Kuusankosken tehtaan piiput ja muuttuva höyrypilvi niitten yläpuolella.
Seuravana aamuna taivas oli ihan pastellin sävyinen vaalenpunainen. Mutta siihen menneessä kun olin saanut isot kouluun ja sain vedettyä toppavaatteet päälle, se oli muuttunut vaaleansiniseksi. Pienet yleensä nukkuvat myöhään niin juoksin taas järven jäälle. Järvi on ihan näkö-eteisyydellä.

Eilen oli laskiainen ja tein herkku aamupalan jonka söimme meidän Lillin kanssa kahdestaan, kun hänellä oli kympin aamu. Minusta se voisi olla sopiva valinta tuomaan vähän vaihtelua arkeen tai täydentämään brunssi-menua. Se oli ihan kuin olisin syönyt jälkiruokaa aamupalaksi, mutta terveellistä sellaista.
Tämä resepti sai alkunsa Amerikkalaisesta klassikosta, Peanut Butter and Banana Sandwich, eli voileipä jossa on pähkinävoita ja bananin viipaleita. Tämä versio on aamupalalle sopiva ja siinä löytyy kaikkia niitä ravinto-aineita jota tarvitsemme aloittamaan uutta päivää. Sen lisäksi tämän reseptin tekoon ei mene kuin muutama minuutti, niin ehkä ehdit ajoissa ovesta ulos jos et lankea ripustamaan pyykkejä.
PB & Banana á la rieskanäkkäri
2 rieskanäkkäriä
2 reilua ruokalusikallista Turkkilaista jogurttia (minä käytin Valion laktoositonta Turkkilaista koska siinä on täyteläinen maku)
pähkinävoita
1 banaani, viipaloitu
muutama saksanpähkinä
hunajaa
Voitele rieskanäkkärit pähkinävoilla. Laita molemille näkkärille seuraavaksi reilu lusikallinen Turkkilaista jogurttia. Ripottele päälle banaanin viipaleet. Lisää vielä muutama saksanpähkinä ja viimeistele hunajalla. Nauti heti.
yhteistyössä Leipomo J. Martin:in kanssa.