
Lapsuuteni asuin Yhdysvalloissa ja koulussa pidettiin aina ystävänpäivä ”party”. Joskus siellä oli muutamia äitejä opettajan kaverina järjestämässä jotain kivaa puuhaa, mutta se suurin ohjelmanumero oli kun saimme avata omat postilaatikkomme, joita olimme useita päiviä koristelleet. Koko aamupäivän ne postilaatikot pullistelivat meidän pulpettiemme vieressä täynnä kortteja ja karkkeja. Perussääntönä koulussa oli, että joko tuotiin jokaiselle oman kortin tai sitten ei ollenkaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jokaisen postilaatikossa oli noin 28-30 korttia ja ehkä myös makeisia. Perinteisesti monien kirjekuoren sisältä löytyi semmoisia pieniä sydän karkkeja jossa luki semmoisia tekstejä kuin, ”Be mine” ”U R Cute” ”Love me” tai ”Smile”. Ne karkit tuntuivat hieman jauhomaisilta suussa ja maistuivat ihan hammastahnalta, mutta ne maistuivat ystävänpäivältä.
Meidän lapsemme toivoivat jotain vähän erillaista ohjelmaa. Totta puhuen, en ollut suunnitellut päivää sen tarkemmin. Ajattelin että nyt kun omatkin lapset alkavat olla jo aika isoja voisimme tehdä oman perheen kesken kannustussydämet johon jokainen voisi joko kirjoittaa tai pirtää jonkin positiivisen asian. Lapset työskenteli niitten parissa useampaan otteeseen, ja uskon että tästä voisi tulla meidän perheen ystävänpäivä perinne. Olen aika varma ettemme muista tarpeeksi useasti kehua toisiamme. Miksi näin on? Vauvalle ja ihan pienille tulee usein leperteltyä, mutta usein huomaan antaneeni ihan liian paljon negatiivistä palautetta isommille, enkä aina muista kertoa kuinka ihania he oikeasti ovat.
Edellisenä päivänä Bella Prinsessa tuli pyytämään, että leipoisimme pikkuleipiä. Surffailtiin vähän aikaa netissä ja löysimme tämän whoopie pie ohjeen. Ajattelin, että se voisi olla lasten mieleen, ainakin Bellan mielestä se näytti hyvältä! Ohjeessa on tehty sydämenmuotoisia leivoksia ja ne ovat todella punaisia. Minä en yleensä käytä elintarvikevärejä, lasten synttärikakut ovat tästä poikkeus. Ajattelin tehdä ihan ohjeen mukaisesti ja lisäsin vain 2 ruokalusikallista punaista väriä ihan ystävänpäivän kunniaksi. Meidän leivoksista ei tullut punaisia. Ehkä Amerikkalainen elintarvikeväri on jotenkin väkevämpää. Tai ehkä se johtuikin siitä että lisäsin 3 ruokalusikallista kaakaota 2 sijaan, mikä oli ohjeessa.
Minulla ei ole virallista whoopie pie vuokaa niinpä käytin aitoa Englantilaista fairy cake tai madeleine leivos vuokaa, jonka löysin kirpputorilta viime kesänä vain eurolla. Se toimikin erinomaisesti.
Whoopie Pies
Alkuperäisen ohjeen mukaan nämä whoopiet voi paistaa leivinpaperilla vuoratulla pellillä vähän keksin tapaisesti jos ei ole saatavilla leivos vuokaa.
4.7 dl vehnäjauhoja
2 rkl (minä käytin 3 rkl) leivonta kaakaota
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
Sekoita kaikki kuivat aineet yhdessä kulhossa.
110 g pehmeää voita
2 dl fariinisokeria, tiivistetty desimittaan
Vatkaa voi ja fariinisokeri kunnes se on vaalea ja kuohkea. Lisää siihen:
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria tai uutetta
reilu dl piimää
2 rkl punaista elintarvikeväriä
Sekoita kuivat aineet joukkoon ja lisää vielä halutessasi punaista elintarvikeväriä.
Jos käytät vuokaa suihkuta se vuokasprayllä tai voitele ja jauhota vuoka perinteisellä menetelmällä. Lusikoi taikinaa jokaiseen leivos kohtaan tai leivinpaperilla vuoratulle pellille. Minä täytin vuoat ehkä liiankin täyteen. Jouduin myöhemmin leikkaamaan niistä yläpinnat pois. Paista noin 175 C noin 7-9 minuuttia. Koska minun vuoat olivat isommat, oli paisto aika noin 11-12 minuuttia. Voit varmistaa kypsyyden hammastikulla. Anna jäähtyä.
Täyte
Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty täytteessä tuorejuustoa. Itse käytin marscaponejuustoa ja vähän Turkkilaistajogurttia.
1 pkt (250 g) marscaponejuustoa
1 dl Turkkilaista- tai Kreikkalaistajogurttia
tomusokeria oman maun mukaan
Laita täytettä yhden leivos puolikkaan päälle ja laita sitten varovaisesti kansi päälle. Koristele tomusokerilla. Minä sain tällä ohjeella tehtyä 15 leivosta.
Bella Prinsessa piirsi jokaisen sydämeen oman prinsessan. Ja kaikilla oli tietysti ”silmäviikset”. Iloista ystävänpäivää teille kaikille!
You are ”The MOM”! Very cute idea, Laila…
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you Gramma ❤ The kids continued working on the hearts still the next day and they are just full of pictures and messages. Kind of fun that they got so into it!
TykkääTykkää
Heippa! Ensimmäinen kommenttini sinun blogiisi, jonka löysin jokin aika sitten 🙂 . Ihana ystävänpäiväidea ja kivoja muistoja lapsuutesi ystävänpäiväperinteistä.
Mukavaa Ihan Tavallista Perjantaita teidän perheeseen! 🙂
-eve
TykkääLiked by 1 henkilö
Moikka Eve, hauska että löysit tien tänne ja jätit kommentin. Sinun ”Karamellikengät” blogista löytyy monta hauskaa reseptiä. Ajattelin että ehkä pitäisi kokeilla tehdä niitä piparminttu marenkeja meidän Bella Prinsessan synttäreille. Hän muistaa muistuttaa asiasta joka päivä vaikka sinne on toista kuukautta! 🙂 Oikein mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää